Skincare Sunday: Scalp massager brush

Hiukset/Hair, Skincare Sunday

Sunnuntain ihonhoito postauksen aihe on hieman erikoinen mutta ajattelin kirjoitella päänahan hierojasta. Kyseessä on oikeastaan suihkussa käytettävästä harjasta, jonka avulla päänahan saa putsattua kaikista tuotejäämistä.

Minulla oli pitempään sellainen olo, että päänahka ei puhdistunut kunnolla vaikka pesin tukkaa vaikka millaisilla syväpuhdistavilla tuotteilla. Satuin katsomaan yhtä Youtube videota curly girl- metodista ja tubettaja pyöritteli käsissään hassun näköistä harjaa jolla hän sanoi pesevänsä tukkansa. Hän ei ollut linkannut tuotetta videoon mutta onnistuin löytämään melkein samanlaisen päänahkaharjan Amazonista 10:llä Eurolla. Tilasin sen ja nyt reilun kuukauden jälkeen on sanottava että tämä on jokaisen euron arvoinen. Tukka tuntuu puhtaammalta pesun jälkeen ja tukka pysyy pitempään puhtaampana. Levitän välillä shampoon hiuksiin ja hieron sitten muutaman minuutin ajan päänahkaa tällä hierojalla. Olen kokeillut pari kertaa levittää shampoon hierojalle ja hieron shampoon hiuksiin ja päänahkaan. Tässä linkki ostamaani päänahan hierojaan, näitä löytyy varmasti muualtakin kuin Amazonista.

Seuraa minua Blogit.fi + Instagram

// Sundays’ skincare product is a bit out there but I wanted to tell you about the scalp massager. It is used in the shower in order to get off all the stuff left on your scalp after using different products for the hair.

I have been having the feeling that my scalp is not clean although I have used different deep cleaning shampoos or other products. I happened to watch one Youtube video about the curly girl method and she showed this scalp brush with which she washed her hair. She didn’t leave a link for the product but I managed to find several similar ones on Amazon for about 10 Euro. I have been using it now for a bit over a month and I have to say it was worth it. My hair feels a lot more cleaner and they stay cleaner for longer. I might first apply shampoo to my hair or put the shampoo to the brush and massage the shampoo to my hair. Here is the link to the brush I bought, there are several others if you just search online.

Follow me on Instagram

IMG_20200404_153902.jpg

Skincare Sunday: applying different products

Skincare, Skincare Sunday

Viime vuosina markkinoille on tullut erilaisia seerumeita, yövoiteita, naamioita ja ties mitä. Onko sinullakin välillä sellainen olo että kaapissa on purnukoita kuin muille jakaa etkä tiedä mitä kannattaa laittaa iholle / kasvoille milloinkin? Rakastan ihonhoitoa ja yritänkin hoitaa ihoni ainakin kerran viikossa pitemmän kaavan mukaan. Olen monesti miettinyt, että missä järjestyksessä kaikki tuotteet kannattaa laittaa iholle että saisin täyden hyödyn ihonhoitotuotteista? Voisin arvata että vain he, jotka ovat kauneusalalla töissä ja ovat käyneet koulutuksen tietävät oikean järjestyksen. Minullahan ei ole mitään kauneusalan koulutusta eli jos kirjotan tänne ihan puutaheinää niin laittakaapa kommentteihin tietoa, korjaan mielelläni omia juttujani ettei täällä anneta väärää tietoa.

IMG_20200328_151711.jpg

Nettihakujeni perusteella kasasin alla olevan järjestyksen, joka on kasattu useamman sivuston listausten perusteella. Monella sivustolla oli aika sama järjestys, osassa oli enemmän tuotteita, osassa vähemmän. Pakko todeta tässä kohtaa että olen itse levitellyt tuotteita väärässä järjestyksessä iholle.

Tässä tietojeni mukaan järjestys, jolla saat parhaimman tuloksen ihonhoitotuotteilla. Jos sinulla on eri järjestys ja se toimii sinun iholla, niin jatka ihmeessä samalla tyylillä. Tässä asiassa ei varmasti ole yhtä oikeaa järjestystä.

Ihonhoitorutiini aamulla:

  1. Ihonpuhdistustuote (Lumene Nordic – C sarjan kirkastava puhdistusbalsami)
  2. Kasvovesi – pesen aamulla kasvot suihkussa yllä mainitulla puhdistusbalsamilla enkä halua kuivattaa ihoani lisää joten jätän tämän aamulla väliin
  3. Seerumi (Lumenen Lähde / Nordic – C)
  4. Silmänympärysvoide (ACO Faco smoothing anti age eye cream)
  5. Tehotuote ihon pieniin virheisiin – en käytä tällä hetkellä mitään
  6. Kasvovoide (Lumene Nordic – C sarjan Glow reveal kasvovoide)
  7. Kasvoöljy – jätän tämän aamulla väliin koska en ehdi odottamaan öljyn imeytymistä ihoon ennenkuin alan meikkaamaan
  8. Aurinkorasva – ei ole tällä hetkellä käytössä mutta etsin parhaillaan hyvää aurinkorasvaa jokapäiväiseen käyttöön

Ihonhoitorutiini illalla:

  1. Ihonpuhdistustuote (La Roche Posay Effaclar puhdistusgeeli, 400ml pumppupullo)
  2. Kasvovesi (Lumene Lähde Micellar- Puhdistusvesi)
  3. Naamio  – esim. kuvassa olevat Garnierin kangasnaamiot
  4. Seerumi (Estee Lauderin Advanced Night Repair)
  5. Silmänympärysvoide (ACO:n tai Kiehl’s:n avocado silmänympärysvoide)
  6. Tehotuote ihon pieniin virheisiin
  7. Kasvovoide (sama Lumenen kuin aamulla)
  8. Retinol – tähän haluaisin tutustua tarkemmin koska moni pauhaa tästä blogeissa mutta itse en ole perällä että mistä tohina johtuu.
  9. Kasvoöljy / kasvoille jätettävä naamio (Lumene Nordic – C sarjan vitamiini-tehohoito / Laneigen Cica sleeping maskin joka ei ole vielä saatavilla Euroopasta, ostin omani Sephorasta kun olimme New Yorkissa)

Kuinka monta askelta sinun ihonhoitorutiiniin kuuluu? Minä olen aika innokas ihonhoitotuotteiden käyttäjä ja aion jatkossa keskittyä käyttämään tuotteita oikeassa järjestyksessä. Käytän muuten myös Foreo Luna 2:sta josta postailin aikoja sitten (klik!) ja pakko todeta että Luna 2:sta on tullut käytettyä kerran viikossa ja siitä on tullut osa ihonhoitorutiinia – en luopuisi Lunastani mistään hinnasta!

Kertokaapa ajatuksianne ihonhoitotuotteiden käytöstä ja aiotteko muuttaa ihonhoitorutiinia nyt kun luitte minun postauksen? Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Ps. Lumenen nettikaupassa on tällä hetkellä aika hyvä tarjous, 2 tuotteesta -20%; 3 tuotteesta -25% ja 4+ tuotetta -30%. Toimii kansainvälisiin tilauksiin (automaattinen alennus ostoskorissa) ja sain tilattua tuotteet alennettuun hintaan tänne Itävaltaankin. Ilmainen toimitus yli 70€ tilauksiin. En saa senttiäkään Lumenen mainostamisesta vaan Lumene tuotteet sopivat omalle iholle niin hyvin että kehotan sinuakin kokeilemaan heidän tuotteita. Minulla on suht herkkä ja kuiva iho.

Seuraa minua Blogit.fi + Instagram

// I will try to split my blogposts so, that half will be make up and the other half skincare. I cannot promise I will keep it that way but I will try. The skincare market has exploded during the last years with serums, retinol, night creams, masks and who know what. Do you also have the feeling that your cupboard is full of different skincare products but you are not sure what to apply when? I love skincare and I have my longer pampering session usually once a week. I have thought about it many times in which order I should apply all the products to get the best outcome. I guess those of us, who have studied beauty / skincare and work in beauty know the right order but since I have never studied anything beauty related, please correct me if I am wrong.

After my internet search I came up with the list below which shows what you should apply when. I must say, I have been applying products in the wrong order until now. Of course, if you are doing something differently and it works for you, you should continue with your routine. 

Skincare routine AM.

  1. Cleanser (Lumene Nordic – C series  Pure Glow cleansing balm
  2. Toner – I skip this one in the morning because I don’t want to dry my skin more
  3. Serums (Lumene Arctic Dew Quenching Aqua Serum/ Glow Boost Essence)
  4. Eye cream  (ACO Faco smoothing anti age eye cream – sorry, this is a Finnish brand)
  5. Spot treatment – I am not currently using anything
  6. Moisturizer (Lumene Glow reveal moisturizer)
  7. Face oil – skipping this one in the morning 
  8. Sunscreen – I am a bad person because I am not using one but I want to find one that doesn’t break me out, any tips?

Skincare routine PM

  1. Cleanser (La Roche Posay Effaclar deep cleansing gel)
  2. Toner (Lumene Pure Arctic Miracle Cleansing water )
  3. Face mask – like the Garnier sheet masks in the picture
  4. Serums (Estee Lauder Advanced Night Repair)
  5. Eye cream (Kiehl’s avocado eye treatment)
  6. Spot treatment
  7. Face cream (That Lumene one I use in the morning)
  8. Retinol – I want to get more information concerning retinol since I have seen many use it and I have no idea what it does or why it is so good for you
  9. Face oil (Lumene Arctic Berry Oil-Cocktail) or leave in mask – I would use my Laneige Cica sleeping mask which is not available in Europe yet, I bought mine from Sephora in New York

How many steps do you have in your skincare routine? I am quite a big fan of skincare and I will concentrate on using the products in the correct – or better – order. I am also still using my Foreo Luna 2 since 2017 when I bought it (click!). I am still using it weekly and loving it so much that I wouldn’t give it up for anything.

Let me tell about your skincare products you love to use and if you are going to change something in your routine based on my post. Wish you a lovely Sunday!

Ps. Lumene is having a sale on their homepage lumene.com; 2 products -20%, 3 products -25% and 4+ products -30%. You cannot see it on their website but you get the discount directly in your shopping cart. I made an order yesterday and I got free shipping (when you buy for more than 70 Euros) to Austria. This is not sponsored, I love Lumene products!

Follow me on Instagram

Skincare day: where to start?

Skincare, Skincare Sunday

No, tulipa pidettyä melkein kuukauden tauko blogista. Kesäkelit saapuivat Salzburgiin ja olenkin nauttinut kauniista ja lämpimästä kelistä, tehnyt kaikkea kivaa ja jättänyt blogin takavasemmalle. Jotenkin myös inspiraatio meikkien suhteen lopahti kuin seinään mutta tästä lähdetään taas eteenpäin! Vaikka kovin uhittelin, että tulen postailemaan kolme kertaa viikossa, taidan pitää postaustahdin kahdessa postauksessa viikossa. Kesällä kaikki vähän rauhoittuu ja ajattelin tehdä saman blogin kanssa. Jatkossa koitan postata kerran viikossa jutun koskien meikkejä tai muuta kauneuteen liittyvää ja toinen postaus on sitten tämä ihonhoitosarja, joka alkaa nyt!

Ihonhoito on lähellä omaa sydäntä ja käytän joka päivä pitkän tovin ihonhoitoon. Olen todennut täällä blogissakin moneen kertaan, että monet meikkituotteet toimivat paremmin jos iho on kunnossa. Omasta mielestäni on fiksumpaa panostaa hyvään ihonhoitoon kuin meikkituotteisiin. Tietenkin joissain tuoteryhmissä teen poikkeuksen, kuten luomiväripaleteissa joihin panostan enemmän rahaa. Viimeisien vuosien aikana ns. drugstore meikit ovat parantuneet huomattavasti ja itseltäkin löytyy melkein ainoastaan näitä halvempia meikkituotteita arkimeikistä. Palataan kuitenkin ihonhoitoon.

En tykkää kirjoittaa pahemmin elämäntavoista, koska jokaisella on oikeus syödä ja tehdä mitä haluaa. Haluan kuitenkin mainita muutamat pointit, joiden takia huomaan että oma iho voi paremmin.

Nukkuminen Kehon pitää pystyä palautumaan päivän stressistä ja tekemisistä, sen takia uni on ainakin omalla kohdalla todella tärkeää. Myös unirytmin pitäminen samana auttaa kehoa voimaan paremmin, siksi jopa viikonloppuisin menen nukkumaan samaan aikaan kuin viikolla. Pienenä sivupointtina ehkä, että älä missään tapauksessa nuku meikit naamalla. Oli tilanne mikä tahansa, poista aina meikit naamalta ennen nukkumaanmenoa.

Vesi Joka paikassa toitotetaan, kuinka tärkeää on juoda tarpeeksi vettä päivän aikana. Voin kyllä allekirjoittaa tämän, koska oma iho reagoi heti jos en juo päivässä tarpeeksi vettä. Iho kuivuu helpommin ja näppylöitä alkaa ilmestyä, jos en juo vettä.

”Terveellinen” ruokavalio Yritän noudattaa aika kasvispohjaista ruokavaliota mutta en kiellä itseltäni lihaa sen enempää. Olen kuitenkin huomannut, että kroppa ja iho voivat paremmin kun syön monipuolisesti mutta vähemmän lihaa. Syön myös useammin viikossa suklaata ja muita nykyään ”syntisiä” tuotteita. En tykkää nykyään jokapaikassa mylläävistä ”superfood” ruoista, koska ihan perinteinen ruokavalio on kuitenkin minulle se paras. Syön mieluummin pari palaa maitosuklaata kuin pakolla 80% suklaata. Mitä sitä turhaan itseltään mitään kieltämään? Iholla eron huomaa todella hyvin, jos jätän prosessoidut ruoat+makeiset pois, iho näyttää paremminvoivalta, näppylöitä ei esiinny eikä iho kuivu niin pahasti.

Oma aika On tärkeää, että omassa arjessa on niitä ”omia juttuja”. Oli se sitten kirjan lukeminen, urheilu, sohvalla rauhoittuminen, shoppailu, meditointi, ruoanlaitto tai leipominen, on tärkeää että elämässä on sitä jotain omaa. Tälläinen omien juttujen tekeminen auttaa jaksamaan arjessa ja auttaa kehoa myös rentoutumaan, koska se nauttii siitä tietystä asiasta.

Mutta jätetään nämä ”elämänohjeet” tähän ja keskitytään tähän postaussarjaan. Tämä postaus oli tälläinen ”avauspostaus” ja tulevina viikkoina esittelen eri tuoteryhmiä seerumeista päivävoiteisiin ja naamioihin. Ensi viikolla postailen siitä, miten selvität kotikonstein oman ihotyypin ja mitä tällä tiedolla pitäisi tehdä. Muistutan vielä kaikille, että en ole koulutukseltani kauneusalanammattilainen joten nämä ovat ihan omia huomioita omasta elämästä ja kokeilluista tuotteista. Jos sinulla on isompia iho-ongelmia, suosittelen kääntymään ihonhoidonammattilaisen tai lääkärin puoleen.

Seuraa Blogit.fi + Facebook Instagram

dav