Review: Kocostar Princess Eye Patch & Glamglow Thirstymud mask

Kokeilen postailla näin keskiviikkoisin koska kerta viikossa onnistuu tällä hetkellä. Syksymmällä yritän postailla useamman kerran viikossa. Kävin kesälomalla piknikristeilyllä ja nappasin mukaani nämä kaksi tuotetta. Todellisuudessa nämä olivat kyllä aika heräteostoksia mutta miksi sitä ei nyt kokeilisi uusia juttuja?
Ostin laivalta Glamglown Thirstymud Hydrating Treatment kasvonaamion ja Kocostar Princess Eye Patch silmäalusnaamiopaketin. Ajattelin kertoa omat ajatukset ja kokemukset näistä kahdesta tuotteesta.

newinskincare0818

Aloitetaan Glamglow Thirstymud Hydrating Treatment kasvonaamiosta. Kyseessä on siis Glamglow sarjan kasvonaamiosta, joka lupaa tehokosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Voit lukea naamiosta mm. Sokoksen sivuilta (klik!). Vaikka tuotelistalla ei ole ainakaan omasta mielestä kanelia mutta tämä naamio tuoksuu aivan ihanalta! Valitettavasti hyvät jutut loppuvatkin siihen. Olen lukenut netistä että Glamglown naamiot voivat ärsyttää herkkää ihoa. Tämä pitää ainakin omalla kohdalla paikkansa. Heti kun levitän naamion iholle, alkaa iholla tuntua pieni kihelmöinti ja ärsytys. Ihan kuin haluaisin raapia ihoa. Tämä kihelmöinti jatkuu kun olen pessyt naamion kasvoilta ja iho tuntuu ärtyneeltä jopa tunti naaman pesun jälkeen. Olen käyttänyt naamiota kolme kertaa ja vaikka pidin naamion iholla pidemmän aikaa, en huomannut sen ihmeellisempää eroa. Maksoin naamiosta noin 35€ joka on paljon halvempi kuin hinta maissa. Joudun lahjoittamaan tämän naamion toiselle, koska en pysty itse käyttämään tätä naamiota.

newinskincare0818-2

Kocostar Princess Eye Patch silmänympärysnaamiot olivat ehkä se suurempi heräteostos näistä kahdesta. Olen etsinyt pitemmän aikaa silmänympärysnaamiota, joka kosteuttaisi silmänympärysihoa ja saisi ihon näyttämään paremmalta (eli vähemmän ryppyjä ja ei niin tummaa ihoa). Nämä lupaavat kosteuttaa, kirkastaa ja raikastaa silmänympärysihoa. Pakko todeta että kyllä nämä vähän ihoa kosteuttavatkin mutta jos edes tippa vaikuttavaa ainetta joutuu silmään, silmä ärsyntyy koko illaksi. Jos haluat kokeilla näitä, älä laita naamiota liian lähelle silmää. Maksoin tästä 30:n parin paketista noin 20€, joka ei ole ihan kauhea hinta näin monelle naamiolle. Odotan kuitenkin kaikilta ihonhoitotuotteiltani kuitenkin aika paljon ja sen takia en aio ostaa näitä uudestaan. Tietenkin, jos sinulla on pieni budjetti ihonhoitotuotteiden suhteen ja etsit kosteuttavaa silmänympärysnaamiota, niin tämä voisi olla ihan hyvä sinulle. Itse etsin jotain, joka on vielä tehokkaampi joten en aio ostaa uutta tilalle.

Oletteko kokeilleet näitä tuotteita tai onko teillä samanlaisia kokemuksia näistä tuotteista? Minua kiinnostaa varsinkin kokemukset Glamglown naamioista, ovatko ne ärsyttäneet jonkun muunkin ihoa?

Seuraa minua Blogit.fi + Facebook Instagram

I will try post every Wednesday from here on out since I manage to post once a week. When autumn comes I will try to post several times a week. I went to Finland during the summer and bought these two products. I wasn’t planning on buying these and I think that was my mistake. On the other hand, why not try new products? 

I bought Glamglow Thirstymud Hydrating Treatment facemask and Kocostar Princess Eye Patch eyemasks. I thought I would tell you my throughts about theses two products.
Glamglow Thirstymud Hydrating Treatment facemask is a non-drying hydration mask which delivers instant, extreme moisture. I didn’t find cinnamon from the product list but I think this smells from cinnamon and I love it! Unfortunately that is the only good thing about this product. I have read that Glamglow masks irritate sensitive skin. This is true for my skin. When I put this mask on my skin, my skin starts to tingle and feeling irritated. Just like I would want to scratch my skin. This tingeling emotion continues after I have washed the mask off. I have used this now three times and I even kept the mask for a longer time but I did not notice a difference. I paid app. 35€ for this mask and this is way more cheaper compared to the normal price. I have to give this mask to some one since I cannot really use this mask myself. 

Kocostar Princess Eye Patch eyemasks where even more of an unplanned purchase than Glamglow mask. I have been looking for a moisturizing eyemask which would help with my dry skin and make my undereyes look less dark. These promise to moisturize, enlighten and refresh the skin. I have to say that these moisturize the skin but if even a small drop gets to your eye, it will burn like no tomorrow. And at least my eye is irritated the whole evening. So if you want to try these, just keep them away from your eyes. I paid app. 20€ for 30 pairs of eye patches which is not bad for such a product. Since I expect more from my skincare products, I am not purchasing these again. If you are on a budget and looking for a moisturizing eyepatches, this would be good for you. I am looking for something that is more effective. 

Have you tried one of these or do you have same experiences as I had? I am especially interested in hearing your thoughts about the Glamglow mask, has this irritated your skin too?

Follow me Blogit.fi + Facebook Instagram

Mainokset

Skincare day: where to start?

No, tulipa pidettyä melkein kuukauden tauko blogista. Kesäkelit saapuivat Salzburgiin ja olenkin nauttinut kauniista ja lämpimästä kelistä, tehnyt kaikkea kivaa ja jättänyt blogin takavasemmalle. Jotenkin myös inspiraatio meikkien suhteen lopahti kuin seinään mutta tästä lähdetään taas eteenpäin! Vaikka kovin uhittelin, että tulen postailemaan kolme kertaa viikossa, taidan pitää postaustahdin kahdessa postauksessa viikossa. Kesällä kaikki vähän rauhoittuu ja ajattelin tehdä saman blogin kanssa. Jatkossa koitan postata kerran viikossa jutun koskien meikkejä tai muuta kauneuteen liittyvää ja toinen postaus on sitten tämä ihonhoitosarja, joka alkaa nyt!

Ihonhoito on lähellä omaa sydäntä ja käytän joka päivä pitkän tovin ihonhoitoon. Olen todennut täällä blogissakin moneen kertaan, että monet meikkituotteet toimivat paremmin jos iho on kunnossa. Omasta mielestäni on fiksumpaa panostaa hyvään ihonhoitoon kuin meikkituotteisiin. Tietenkin joissain tuoteryhmissä teen poikkeuksen, kuten luomiväripaleteissa joihin panostan enemmän rahaa. Viimeisien vuosien aikana ns. drugstore meikit ovat parantuneet huomattavasti ja itseltäkin löytyy melkein ainoastaan näitä halvempia meikkituotteita arkimeikistä. Palataan kuitenkin ihonhoitoon.

En tykkää kirjoittaa pahemmin elämäntavoista, koska jokaisella on oikeus syödä ja tehdä mitä haluaa. Haluan kuitenkin mainita muutamat pointit, joiden takia huomaan että oma iho voi paremmin.

Nukkuminen Kehon pitää pystyä palautumaan päivän stressistä ja tekemisistä, sen takia uni on ainakin omalla kohdalla todella tärkeää. Myös unirytmin pitäminen samana auttaa kehoa voimaan paremmin, siksi jopa viikonloppuisin menen nukkumaan samaan aikaan kuin viikolla. Pienenä sivupointtina ehkä, että älä missään tapauksessa nuku meikit naamalla. Oli tilanne mikä tahansa, poista aina meikit naamalta ennen nukkumaanmenoa.

Vesi Joka paikassa toitotetaan, kuinka tärkeää on juoda tarpeeksi vettä päivän aikana. Voin kyllä allekirjoittaa tämän, koska oma iho reagoi heti jos en juo päivässä tarpeeksi vettä. Iho kuivuu helpommin ja näppylöitä alkaa ilmestyä, jos en juo vettä.

”Terveellinen” ruokavalio Yritän noudattaa aika kasvispohjaista ruokavaliota mutta en kiellä itseltäni lihaa sen enempää. Olen kuitenkin huomannut, että kroppa ja iho voivat paremmin kun syön monipuolisesti mutta vähemmän lihaa. Syön myös useammin viikossa suklaata ja muita nykyään ”syntisiä” tuotteita. En tykkää nykyään jokapaikassa mylläävistä ”superfood” ruoista, koska ihan perinteinen ruokavalio on kuitenkin minulle se paras. Syön mieluummin pari palaa maitosuklaata kuin pakolla 80% suklaata. Mitä sitä turhaan itseltään mitään kieltämään? Iholla eron huomaa todella hyvin, jos jätän prosessoidut ruoat+makeiset pois, iho näyttää paremminvoivalta, näppylöitä ei esiinny eikä iho kuivu niin pahasti.

Oma aika On tärkeää, että omassa arjessa on niitä ”omia juttuja”. Oli se sitten kirjan lukeminen, urheilu, sohvalla rauhoittuminen, shoppailu, meditointi, ruoanlaitto tai leipominen, on tärkeää että elämässä on sitä jotain omaa. Tälläinen omien juttujen tekeminen auttaa jaksamaan arjessa ja auttaa kehoa myös rentoutumaan, koska se nauttii siitä tietystä asiasta.

Mutta jätetään nämä ”elämänohjeet” tähän ja keskitytään tähän postaussarjaan. Tämä postaus oli tälläinen ”avauspostaus” ja tulevina viikkoina esittelen eri tuoteryhmiä seerumeista päivävoiteisiin ja naamioihin. Ensi viikolla postailen siitä, miten selvität kotikonstein oman ihotyypin ja mitä tällä tiedolla pitäisi tehdä. Muistutan vielä kaikille, että en ole koulutukseltani kauneusalanammattilainen joten nämä ovat ihan omia huomioita omasta elämästä ja kokeilluista tuotteista. Jos sinulla on isompia iho-ongelmia, suosittelen kääntymään ihonhoidonammattilaisen tai lääkärin puoleen.

Seuraa Blogit.fi + Facebook Instagram

dav

 

Product misses

Kirjoitan oikeastaan aina tuotteista, jotka sopivat omalle iholle hyvin ja kirjoittelen vain silloin tällöin tuotteista jotka eivät toimineet omalla iholla. Koska monesti netissä kirjoitetaan vain tuotteista jotka ovat todella hyviä, halusin kirjoittaa tällä kertaa tuotteista jotka eivät toimineet omalla kohdalla. Olen kerännyt näitä hyvän tovin, joten tällä kertaa tuotteita on aika monia. Jos joukossa oma suosikkituotteesi, älä vihastu vaan ole iloinen. Minun kohdalla nämä tuotteet eivät toimineet ja aion joko lahjoittaa nämä tai luovun näistä hygieniasyiden takia. Ja vaikka en tykkää jonkun yrityksen yhdestä tuotteesta, ei se tarkoita etten tykkään kyseisen yrityksen muista tuotteista.

SONY DSC

Aloitetaan huulipunista. NYXin soft matte lip cream huulipunat ovat olleet vuosia monien suosikkeja. Itsekin käytän kyseisen sarjan huulipunia mutta kuvassa näkyvät värit eivät sovi yhtään omille huulille. Vasemmalta oikealle värit ovat Abu Dhabi (vaalean beige), Monta Carlo (verenpunainen), Prague (lilan pinkki), Antwerp (pinkin persikkainen) ja Budapest (ruskeaan taittava luumunpunainen). Olen yrittänyt käyttää näitä viimeisen vuoden aikana mutta näille ei vain ole käyttöä. Värit eivät joko sovi arkeen tai ovat pohjaväriltään vääriä omalle iholle. Suosittelen näitä NYX:in soft matte lip cream- huulipunia kyllä kaikille, koska väriskaala on todella laaja ja nämä ovat todella edullisia.

Vasemmalla on kaksi Maybellinen huulipunaa, jotka olen aikoinaan tilannut Walgreens nettikaupasta. Ylempi väri on 657 Nude Nuance, mattaväri, ja alempi 775 Raging Rasin, bold väri. Netin kuvien perusteella molemmat olivat paljon punaisempia mutta nämä taittavat niin paljon ruskeaan, että ne eivät sovi minulle ollenkaan. Harmi, sillä näiden koostumus on todella hyvä ja väriä ei tarvitse laittaa paljoakaan huulille. Tykkään Maybellinen huulipunista todella paljon mutta nämä menivät värin suhteen aivan metsään.

Alarivissä vasemmalta oikealle on Smashboxin Photo Finish-pohjustusaine, jolla on myös kulttimaine. Sain tämän Smashboxin kokeilupaketissa, jonka ostin viime kesänä (klik!). Tämä lupaa täyttää ihohuokoset ja tehdä iholle tasainen pohja ennen meikkivoiteen levitystä. En huomannut tällä iholla oikeastaan mitään eroa ja tuote istui oudosti omalla iholla, eikä imeytynyt ihoon niinkuin esimerkiksi Benefitin PoreFessional pohjustusaine (klik!). Sain kaksi seuraavaa Lumenen tuotetta Lumenen joulukalenterista, jonka ostin kun kävin Suomessa vuoden alussa. Silmämeikin pohjustusaine ei herättänyt sen ihmeellisempiä tunteja eikä se pidentänyt luomivärin kestoa luomella tai estänyt luomien rasvoittumista. Tein Lumenen ripsiväriprimerista oman postauksen (klik!) ja totesin siinä jo, että olen liian laiska käyttämään tälläista tuotetta.
Alverden värikorjausaineestakin olen postannut (klik!)ja nyt pitää kyllä todeta, että ei tämä ole rahan arvoinen. Huomasin talvella, että tuote ei imeytynyt ihoon ja korosti kuivia kohtia. Minulla on kuivahko iho ja varsinkin silmänympärysiho kuivuu helposti. Sen lisäksi en jaksa tehdä tätä lisäaskelta aamulla vaan peitän tummat silmänaluset mieluummin paremmin peittävällä peiteaineella. Vikana kuvassa on Smashboxin Always Sharp– luomenrajauskynä. Kuten olen monesti todennut, liputan nestemäisen rajauskynän puolesta sillä niillä saa ohuemmat rajaukset eivätkä ne sotke luomea päivän aikana. Tämä rajauskynä on myös hurjan kuiva, eikä musta väri ole tarpeeksi vahva omaan makuun.

dav

Toisesta tuotekasasta löytyy seuraavat tuotteet:
Lumenen Lähde (Source) Hydration Recovery kosteusgeeli tuli ostettua viime vuonna kun Lumene toi uudistetut tuotteet markkinoille. Mietin tuotteita tutkiessa, että onkohan tuotteen tuoksu liian vahva omalle iholle. Sitähän se sitten oli ja käytin tätä naamiota vain muutaman kerran. Olen kirjoittanut tästäkin (klik!) mutta en ole käyttänyt tätä ollenkaan muutaman testikerran jälkeen. Harmillista, sillä tämä purkki maksoi 20 Euroa. Tykkään tämän sarjan kosteuttavasta seerumista, joka toimii aivan mainiosti. Kannattaa ehkä ennemmin kokeilla sitä, jos etsii kosteuttavaa tuotetta kuivalle iholle (klik!).

Sain siitä jo aiemmin mainitsemasta Smashboxin testisetistä myös tämän luomiväritrion, jota ei tule enää pahemmin käytettyä. Olen hommannut itselleni mm. Kat Von D:n Shade+light mattaluomiväripaletin, joka tarjoaa minulle enemmän vaihtoehtoja kuin tämä trio. Ihan mukiinmenevät luomivärit, joten annan tämän eteenpäin.

Kaksi kuvissa näkyvää luomiväripalettia olivat omalta osalta aikamoisia pettymyksiä. En ole pahemmin testaillut Sleekin tuotteita mutta hommasin tämän i-Divine paletin värissä Vintage Romance 141 muutama vuosi sitten. En saa levitettyä näitä värejä mitenkään tasaisesti ja suuri osa tummista väreistä muuttuu tunnetuksi mudaksi, eli tumman ruskeaksi luomella. Suuri osa väreistä ovat myös todella puuterisia ja tuotetta tippuu suhteessa paljon alaluomelle. Osa näistä swatchaa aivan upeasti kädelle mutta en vain jaksa nähdä niin paljon vaivaa värien levittämiseen, kun omasta kokoelmasta löytyy jo todella hyviä ja helposti levittyviä luomivärejä.

NYX:in Ultimate Shadow Palette värissä ”Smokey & Highlight” paletti tuli ostettua tokalla New Yorkin reissulla, koska halusin välttämättä kokeillä tätä palettia. Värit ovat kaikki aika tummia ja toisessa päässä on taas monta vaaleaa väriä. Tästä paletista puuttuu välivärit, eli tätä voisi käyttää pääasiassa ”erikoispalettina” eli käyttää vain yhtä tai kahta väriä luomella tuomaan korostusväriä luomelle. Näissä on vähän samaa vikaa kuin Sleekin paletissa, eli värit ovat aika puuterimaisia ja pigmenttiä ei ole niin paljon kuin ehkä toivoisin. Juuri tälläisten tummien värien suhteen olen vaativa, koska nämä pitää saada toimimaan heti, koska näitä ei saa korjattua niin helposti luomella. Säästän kuitenkin molemmat paletit, koska saatan tarvita yksittäisiä värejä kun kokeilen luoda erilaisia silmämeikkejä. Postailen niitä muuten Instan puolella.

Mietin todella pitkän tovin tämän Wet n Wild Photo Focus– meikkivoiteen ostamista. Tein alkuvuodesta tilauksen Walgreensin nettikaupassa ja päätin lopulta tilata tämän meikkivoiteen kokeiluun. Osasin valita juuri oikean värin omalle iholle ja aluksi tykkäsinkin tästä meikkivoiteesta. Nyt kun olen käyttänyt tätä jo yli kymmenen kertaa, on todettava että tämä ei sovi omalle iholle yhtään. Koostumus on todella paksua, meikkivoide tuoksuu maalilta ja kuivattaa ihoa. Tämä on tietenkin meikkivoide, joka lupaa peittää ihon kaikki virheet ja sen se tekeekin. Itse en liputa näiden kaiken peittävien meikkivoiteiden puolesta, sillä ne yleensä korostavat ihon pintavirheitä, kuivattavat ja aiheuttavat ihohuokosten tukkoisuutta. Ja tämä aiheutti itselleni juuri sen. Lisäksi lasipurkki meni rikki kuljetuksen aikan ja sivussa on kunnon lovi. Meikkivoide onkin osittain jo kuivunut ja joudun luopumaan rikkinäisestä purkista.

Viimeisenä tuotteena on e.l.f. merkin meikin viimeistelysuihke (setting spray). Tilasin tämänkin Walgreensin kautta. Valitettavasti tämä suihke tuoksuu aivan hirveältä. Niin pahalta, että en edes suostu suihkuttamaan tätä kasvoille. Lisäksi suihkeen suutin ampuu ainetta sellaisella paineella kasvoille, että suihkuttaessa pelästyy oikein kunnolla 😀

Mitä tykkäätte tälläisistä postauksista? Haluatteko kuulla ajatuksia tuotteista, jotka eivät toimineet vai haluatteko vain kuulla hyvistä tuotteista?

Seuraa Blogit.fi + Facebook Instagram

// Sorry guys, due to lack of time I had no time to do a translation!

Prague skincare haul: Sephora and Manufaktura

Kuten osa teistä varmasti näkikin Instagramin puolelta, olin viime viikon lomalla ja kävin Prahassa kolmen päivän reissulla. Tästä Salzburgista ajaa alle viidessä (tauot laskettu mukaan) tunnissa Prahaan. Prahassa on aika samat kauppatarjonnat kuin täällä, paitsi että sieltä löytyy enemmän amerikkalaisia ja brittiläisiä ketjuja. Näistä tietenkin itselle kiinnostavin oli Sephora, jota ei täältä Itävallasta löydy. Selaisin Tsekin Sephoran sivut läpi ja huomasin, että siellä myydään mm. Hudan ja Kat Von D:n tuotteita eli tarjolla on merkkejä joita täältä ei saa. Kävin vain Prahan keskustassa olevan Palladium (klik!) ostoskeskuksen Sephorassa vaikka Prahassa on useampi Sephora. Tämä oli ymmärtääkseni suurin Sephora Prahassa. Petyin kuitenkin rehellisesti sanottuna tarjontaan. Tarjolla on kyllä hyvin eri merkkejä mutta ehkä itselle kiinnostavimmat tuotteet eivät olleet tarjolla. Palladiumin Sephorasta löytyy mm. Urban Decayn, Benefitin, Too Facedin, Kat Von D:n, NARSin ja Make Up Foreverin tuotteita. Lisäksi Sephoran oman meikkituotelinjan tuotetarjonta on todella hyvä. Ihonhoitotuotteita löytyy kaikkea Cliniquesta aina Chaneliin. Hinnat olivat mielestäni ihan samalla tasolla kuin monissa kansainvälisissä nettikaupoissa ja Itävallassa.

Nappasin mukaan vain ihonhoitotuotteita ja yhden tuotteen, jota olen halunnut testata jo pitempään.
Sephoran kangasnaamiot ovat olleet omia suosikkeja jo vuosien ajan ja olen todella iloinen, että Sephora toi muutama vuosi sitten markkinoille näitä suljetulla korkilla olevia maskeja. Yleensä yhdessä paketissa on omalle naamalle aivan liikaa tuotetta ja se käyttämätön aine kuivuu aina avattuun pakettiin. Oma iho kaipaa hieman puhdistusta ja ihohuokoisten tasoitusta. Siksi ostinkin nämä kaksi maskia ja toivon, että nämä auttavat omaan ihoon. Hintaa yhdellä naamiopaketilla on noin 6 Euroa ja koska tästä saa varmasti ainakin paketissa mainitut neljä käyttökertaa, on hinta mielestäni halpa.
Mukaan tarttui myös Sephoran seerumisarjasta ihoa kirkastava seerumi, jota olen käyttänyt ennenkin. Ajattelin käyttää tätä nyt kahden viikon ajan kuurina, niinkuin purkissa suositellaan. Oma iho tuntuu todella väsyneeltä ja jotenkin harmahtavalta, eli tämä tulee hyvään käyttöön. Hintaa tällä seerumilla on n. 14 Euroa. Pienenä heräteostoksena mukaan tarttui Urban Decayn kulttimaineessa oleva luomivärinpohjustusaine, koska en ole käyttänyt sitä muutamaan vuoteen. Olen täysin unohtanut, onko tämä rahan arvoinen koska olen käyttänyt viime vuoden aina halpisversioita jotka toimivat todella hyvin. UD:n Primer Potion maksoi vajaat 14 Euroa, joka on itseasiassa todella kallis koska tämä on se pieni 5 ml tuubi. Normikokoinen, 10 ml, maksaa täällä Itävallassa 22 Euroa. Pitänee virkistää muistia, että onko tämä niin hyvää kuin luulen.
Vikana hauskana testituotteena ostin meikinputsaushanskan. Tämä lupaa poistavan meikin kuin meikin naamalta, kun tämän kintaan vain kastelee vedessä. Kertoilen ehkä jossain välissä, että oliko tästä pesuhanskasta mihinkään. En löytänyt tätä Sephoran nettisivuilta mutta muistelisin, että tällä oli hintaa vajaat 10 Euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Manufaktura on itselle täysin uusi tuttavuus. Yritys on perustettu vuonna 1991 ja he käyttävät monia tsekkiläisiä raaka-aineita tuotteissaan. Voit lukea yrityksestä lisää täältä (englanniksi: klik!). Manufaktura myymälöitä on eri puolilla keskustaa ja tuotteita on todella paljon. Osassa tuoksu oli todella voimakas tai ei niin miellyttävä. Olisin kuitenkin löytänyt paljon enemmän tuotteita kuin nämä kolme mutta totesin, että kokeilen ensin muutamaa tuotetta. Mukaan tarttui kylpyöljyä, koska olen tämän talven aikana oppinut käymään kylvyssä ja se rentouttaakin mukavasti. Tuo käsivoide olikin oma suosikki, sillä se tuoksuu niin ihanalta, imeytyy ihoon nopeasti ja ravitsee omaa kuivaa ihoa. Aprikoosin tuoksu ei ehkä ole kaikille mutta itse tykästyin tähän. Vikana, ehkä hieman tylsänä tuotteena, ostin lasisen kynsiviilan. Olen käyttänyt vanhaa jo ainakin kymmenisen vuotta ja vasta vähän aikaa sitten siitä halkesi pieni pala viilan päästä. Kyllähän sitä käyttää, tämä tarvitsee vain huuhtaista veden alla ja se on taas valmis käyttöä varten. Hintaa näillä kolmella tuotteella oli yhteensä vain reilut 15 Euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Blogit.fi + Facebook Instagram

As some of you might have seen on Instagram, I was on holiday last ween and went to Prague for three days. You can drive to Prague from Salzburg in less than five hours (including breaks). In Prague you can find a lot of the same shopping possibilities as in Austria but they have some american and british shops also. The most interesting for me was Sephora, which you cannot find here in Austria. I went though the online shop of Czech Sephora and notices, that they sell eg. Huda Beauty and Kat Von D products which you don’t get in Austria. I only went to one Sephora in Palladium shoppingcenter. I believe this is the biggest Sephora in Prague. They have a great variety of products and brands like Urban Decay, Benefit, Too Faced, Kat Von D, NARS and Make Up Forever. Also they have a lot of products from Sephoras own line. They also have loads of skincare brands and the prices are the same as in many internation online shops and here in Austria.

I ended up buying only skincare products from Sephora and Manufaktura.
I have been using the Sephora sheetmasks for a long time and I am really happy, that they started selling these multiple use masks with a closed cap. In one package is always too much product and usually you cannot close the packaging. This way the rest of the product dries out and you end up losing product. That is not the case with these and I have tried one of these before and they work really well. One package costs about 6 Euros. I also bought the skin serum from Sephoras own line which I will use as a two week intensive treatment. This serum costs app. 14 Euros. As a small unneccesary buy I got the Urban Decay Primer Potion in the smaller package, 5ml. I haven’t used this for a good two years and I have totally forgotten if it is actually as good as I remember. As a fun extra product I got the Sephora water cleansing glove, which should wipe of all of the makeup from the face. You just have to wet the cloth and wipe off the makeup. I will let you know, if this actually worked.

I also bought a couple of products from Manufaktura, which is a Czech skincare/beauty company. It was founded in 1991 and they use many Czech ingredients in their products. You can read more about them here (click!). They have shops all around the city center and they have so many products. Some of them have a really strong smell and you have to find the right one for yourseld. I would have loved to get many more products to test but I ended up buying two products and a glas nail file. I bought a bathoil since during this winter I have been taking more baths and it is also really relaxing. The handcream is my new favourite because it smells so nice, absorbs quick to the skin and moisturises my dry skin. The apricot scent is not for everyone but I really like it. I paid for these three products less than 20 Euros.

Follow me Blogit.fi + Facebook Instagram

 

L’oreal Pure Clay Mask

Sain taas postausidean sosiaalisen median kautta. En pahemmin kirjoittele ihonhoidosta, koska jokaisen iho on erilainen ja tarvitsemme eri tuotteita. Ajattelin kuitenkin avata hieman omaa ihonhoitorutiiniani myös täällä blogin puolella. Minulla on nykyään herkkä iho, joka reagoi tiettyihin ainesosiin (en vain tiedä mihin), sekaiho joka kuivuu jos pesen sitä liikaa mutta se myös rasvoittuu päivän aikana. Eli aikoimoinen sekametelisoppa, jos saan sanoa. Haluatteko lukea jostain tietystä ihonhoito asiasta vai haluatteko vain kuulla, millainen minun ihonhoitorutiini on?

Postailen usein myös Instragram Storiesin puolella usein ihonhoitojuttuja, seurailkaa minua siis myös Instan puolella. Minut löytää Instasta nimellä elisa_annamari.

Olen oppinut rakastamaan ihonhoitoa viimeisien vuosien aikana ja käytän enemmän rahaa ihonhoitoon kuin meikkituotteisiin, koska hyvin hoidetulla iholla myös meikki näyttää paremmalta. Olen hurahtanut erilaisiin kasvonaamioihin ja varsinkin näihin L’orealin Pure Clay naamioihin. Nämä ovat olleet markkinoilla jo hyvän tovin, osa varmasti jo useamman vuoden. Olen käyttänyt yhden Pure Clay kasvonaamiopurkin jopa loppuun (klik!) eli olen kokeillut jo neljää tämän sarjan kasvonaamiota.

Jokunen vuosi sitten suureen suosioon nousi ”multimasking” eli erilaisten maskien samanaikainen käyttö. Pidin sitä ensin ihan turhana, että kasvoille pitäisi laittaa erilaisia maskeja eri kohtiin. Tällä hetkellä liputan täysin tämän tekniikan puolesta koska ihon eri alueet tarvitsevat erilaista hoitoa. Ainoa koko kasvoille sopiva naamio on omasta mielestä kosteuttava naamio, sillä iholla ei omasta mielestä voi olla koskaan liikaa kosteutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä hetkellä käytän Garnierin kangaskasvonaamioita kosteuttamaan ihoa (klik!) ja näitä L’orealin maskeja käytän hoitamaan muita iho-ongelmia. Käytössä on kolme eri maskia:

Pure Clay Bright Mask (keltainen):
Naamio lupaa kuoria ja heleyttää ihoa. Se sisältää kolmea savityyppiä (kaoliini, montmorilloniitti ja rhassoul) sekä yuzun uutetta. Yuzu on hedelmähappoa sisältävä sitrushedelmä, joka on tunnettu ihon sävyä tasoittavista ominaisuuksista. Naamio lupaa kuoria ihoa hellävaraisesti, tasoittaa ihon sävyä ja heleyttää ihoa.
Itse käytän tätä naamiota otsan keskiosassa ja leuassa, johon minulle tulee välillä punaisia läiskiä tai epäpuhtauksia.

Pure Clay AntiBlemish Mask (sininen):
Naamio lupaa vähentää mustapäitä ja ihohuokosten näkyvyyttä. Tuote sisältää myös kolmea eri savityyppiä (kaoliini, montmorilloniiti ja rhassoul) sekä merlevää, joka on tunnettu vaikutuksistaan epäpuhtauksia vastaan. Naamio lupaa vähentää mustapäitä, supistaa ihohuokosia ja antaa iholle heleyttä kuivattamatta sitä.
Käytän tätä naamiota nenänpäässä ja poskipäissä, joissa minulla on eniten epäpuhtauksia.

Pure Clay Exfo Mask (punainen):
Naamio kuorii ihoa ja sisältää samaa kolmea savea kuin sininen naamio. Tämän lisäksi naamiossa on punalevää, joka kirkastaa ihoa. Tuote lupaa kuoria ihon ja saa ihohuokoset tuntumaan vähemmän näkyviltä kuivattamatta ihoa.
Levitän tätä otsalle, poskille ja leukaluun kohdalle. Näillä alueilla minulla on suurentuneita ihohuokosia ja myös epäpuhtauksia.

*Jokaisen kasvonaamion kuvaus on otettu sokos.fi-sivustolta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omasta mielestäni nämä ovat ihan mukiinmeneviä budjettikasvonaamioita, jotka kyllä saavat ihon voimaan paremmin. En allekirjoita ihan kaikkea supistuneista ihohuokosista ja heleyttävästä vaikutuksesta mutta mielestäni tälläisillä kasvonaamioilla saa poistettua kuolleen ihon ja lian iholta tehokkaasti. Loppupeleissä tälläiset maskit eivät imeydy ihon alimpiin kerroksiin (siihen tarvitaan järeämpiä tuotteita ja laitteita) mutta nämä auttavat ainakin ihoa hieman elpymään päivän tai viikon rasituksesta. Hintaa L’orealin kasvonaamioilla on reilut 10 Euroa.

Muistakaa seurata minua Facebookissa ja Instagrammissa!

I got again a great post idea from a reader. I don’t write a lot about skincare because everyone has different skin and we all need different products for different reasons. I thought I would still tell a bit about my skincare routine here on the blog. I have a sensitive skin which reacts to certain ingredients (I just don’t know which ones). I have combination skin which dries out if I was it too much but it also get oily during the day. Quite a mixture, if I might say. Would you like to write about a specific skincare topic or would you just like to hear how my skincare routine is? I also post a lot about my skincare on my Insta Stories so go and follow me also there (elisa_annamari).

I have been loving skincare during the last years more and more. I have been using these L’oreal Pure Clay masks also for a long time already. I have used up one already so I can safely say I like these face masks.  Some years ago ”multimasking” was everywhere and I first really didn’t get it but now I rooting for this skincare step. It is important to use a specific product on a specific ”problem” area.

I am currently using three different L’oreal Clay Masks:
Pure Clay Bright Mask (yellow):

Has three different clays and yuzu lemon. Promises to draw out build-up of impurities, dirt, pollution. Shed rough, dead skin sells. I use this mask on the middle of my forehead and chin, where I get red areas and impurities.

Pure Clay Clear&Comfort Mask (blue):
Has three different clays and seaweed. Clears and comforts stress, helps uncomfortable skin. Promises to visibly reduce impurities. I use this mask on my nose and cheeks, where I have the most impurities and blackheads.

Pure Clay Exfoliate and Refining Mask (red):
Has three pure clays and red algae. Exfoliates dead skin cells and unclogs and tightens pores. I put this mask on the rest of my forehead, cheeks and chin. On these areas I have enlarged pores and also impurities.

*Descriptions of each mask was taken from loreal.com online page.

I think that these budget friendly masks are a real hit, which make my skin feel and look better. I don’t think that these really do everything they promise but I believe you can take off the dead skin and impurities off from your skin with these masks. At the end such masks only clean the top layer of the skin but I find these to be a great help for the skin in every day life. L’oreal Pure Clay masks cost around 10 Euros in Finland and Austria.

Remember to follow me on Facebook and Instagram!

Empties from last months

On aina kiva lukea, mitä tuotteita kauneusbloggaajat ovat käyttäneet loppuun. Sain hommattua itselleni pienen laatikon kylpyhuoneeseen, jonne kerään tyhjät purkit ja purnukat. Nyt purkki on täynnä ja siellä on loppuneiden lisäksi tuotteita, jotka eivät vain toimi. Teen niistä tuotteista postauksen seuraavien viikkojen aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoitan lyhyesti kaikista loppuneista tuotteista, osa näistä on tuttuja aikaisemmista postauksista. Mennään vasemmalta oikealle

MAC FIX+ Ostin tämän kosteussuihkeen pitkä aika sitten ja käytin tätä melkein joka päivä. Tässähän ei ole paljon muuta kuin vettä ja hintaa on aika paljon. Koska minulla on kuiva iho, tälläinen suihke auttaa kosteuttamaan meikatun naaman hyvin. En usko, että ostan tätä yli 20€ maksavaa suihketta enää.
LA ROCHE POSAY KERIUM talvella pään iho kuivuu ja tämä shampoo auttaa palauttamaan ihon normaalitilaan. Tilasin Notinosta jo uudet purkit, joista toinen on jo tyhjä (klik!)
ZIAJA VUOHENMAITO vartalovoide on todella hyvä talvella, kun iho on kuiva. Rasva on kuitenkin sen verran rasvaista, että tätä kannattaa levittää illalla iholle koska rasva ei imeydy nopeasti ihoon.
FIT ME! LUMINOUS + SMOOTH meikkivoide. Olen kirjoittanut tästä aikaisemmin ja oli pakko ostaa vaaleampi väri koska tämä 120 on liian tumma omalle vaalealle talvi-iholle. Sekoitan kahta väriä sekaisin, että saan sopivan värin omalle iholle. Tein meikkivoiteesta oman postauksen (klik!)
ESTEE LAUDER Advanced Night-seerumi silmänympärysiholle. Löydän aina Suomessa käydessäni alennuksesta Estee Lauderin setin, jossa on tämä seerumi silmänympärysiholle ja kasvoille. En nyt näe suurta eroa omalla iholla mutta tämä antaa kivan raikkaan fiiliksen iholle.LUMENE VALO (LIGHT) päivävoide. Ostin tämän viime vuonna kokeilumielessä ja olen ostanut jo uudenkin tilalle. Juuri sopivasti kosteuttava päivävoide omalle kuivalle talvi iholle, eikä tämä aiheuta allergista reaktiot niinkuin muutamat muut Lumenen ihonhoitotuotteet.
L’OREAL MYTHIC OIL hiusnaamio. Täällä Itävallassa vesi on huomattavasti kalkkisempaa ja kovempaa kuin koto-Suomessa. Siitä syystä käytän tätä hiusnaamiota päivittäin hoitoaineena, eli annan sen vaikuttaa vain reilun minuutin ja huuhtelen tukan. Tämä saa tukan kiiltämään ja näyttämään todella hyvältä.
NEUTROGENA HYDRO BOOST kosteuspyyhkeet. Olen maininnut näistäkin aiemmin ja näillä saa poistettua helposti meikit naamalta tai huulipunan huulilta. Tämä taisi olla jo kolmas paketti ja uusin on jo taas melkein tyhjä.
BALEA silmämeikinpoistoaine. Tämä öljyä sisältävä nestemäinen meikinpoistoaine poistaa ripsiväritkin todella tehokkaasti. Kyseessä on paikallisen kosmetiikkaliike DM:n oma sarja, joka on todella edullinen. Uusi purkki on jo käytössä.
BALEA SUIHKUSAIPPUA vaihtelen tasaisin väliajoin suihkusaippuaa ja tällä kertaa loppui tämä sitruunaruohoa ja kuolleen meren suolaa sisältävä suihkusaippua. Kaapista löytyi toinen samanmoinen ja sitä on tullut käytettyä jo tovi.

// Sorry guys, this time no translation. I will try to update this during the weekend. In short, these are my empties from the last months. A lot of skincare and a couple of makeup products.

 

Nivea Urban Detox masks

Näin tammikuussa mainoksia näistä Nivean Urban Detox kasvonaamioista ja kiinnostus heräsi heti. Suurin syy taisi olla se, että mainoksissa päävärinä oli vihreä joka on minun lempiväri 😀 Olen aika helppo mainoksen uhri. Testailen naamioita aika paljon ja olenkin postaillut eri maskeista aikaisemmin blogissa. Olen sitä mieltä, että mitä paremmassa kunnossa iho, sitä helpompaa meikkaaminen on.

SONY DSC

Vihreä kirkastava kasvonaamio poistaa ihon kuona-aineita ja vähentää haitallisten ympäristötekijöiden vaikutusta. Se lupaa kuoria kuolleet ihosolut ja puhdistaa ihoa syvältä. Markkinointijutut sikseen. Olen käyttänyt kasvonaamiota jo useamman viikon verran muutaman kerran viikossa ja omasta mielestä tämä on halvaksi kasvonaamioksi oikein passeli. Iho tuntuu puhtaalta, naamio ei ärsytä ihoa ja iho tuntuu raikkaalta. Tuotetta suositellaan käytettävän päivittäin mutta koska tässä on mikrohippusia, en käyttäisi tätä missään nimessä päivittäin. Iholta pitää kyllä poistaa kuollut iho mutta jos tätä käyttää tosi usein, tulee helposti kuorittua myös tervettä iho pois. Omalle iholle sopiva käyttöväli on viikon välein.

Minun piti ostaa saman sarjan kosteuttava naamio mutta ostinkin vahingossa tuon ihonhuokosia pienentävän naamion. Tajusin tämän kun olin levittänyt naamion iholle ja iho alkoi lämmetä. Tämä pore refining naamio lupaa vähentää epäpuhtauksia, häivyttää ja pienentää ihohuokosia. Levitinkin tätä vähän otsalle, nenälle ja poskille. Tämäkin toimi yllättävän hyvin ja aion jatkaa tämänkin käyttöä.

Nämä naamiot ovat halpoja ja helppokäyttöisiä. Voit vaikka levittää naamion suihkussa, pestä hiukset ja antaa naamion vaikuttaa hiustenpesun ajan. Silloin vaikutusaika on pitempi kuin mitä purkissa suositellaan. Helppoa, eikös vaan?

Nivean kasvonaamioita löytyy ainakin Sokokselta, Notinon nettikaupasta ja marketeista. Hintaa näillä on vajaa 7 Euroa. Oletko jo kokeillut näitä Nivean uutuuksia?

Olen myös huomannut, että lukijat ovat lisääntyneet huimasti viime aikoina. Jos haluat olla ajan tasalla postauksista, mene Facebookiin ja seuraa blogini Facebook sivuja (klik!), linkitän kaikki uudet postaukset Facebook-sivustolle. Instagramista minut löytää nimellä elisa_annamari (klik!)

I saw ads about these Nivea Urban Detox masks and I fell for them. The main reason for that was that the main colour for the ads was green which is my favourite colour. I am such an ad victim. I try out many masks and I have done reviews about masks before. I am true believer that when you have great skin, it is easier to add makeup on the skin.

The green mask helps to get rid of dead skin and minimize the causes of pollution. It deep cleanses the skin. But enough of those marketing senteces. I have been using this mask for weeks now a couple of times during one week and I find this is one great drugstore mask. The skin feels clean, fresh and it doesn’t irritate the skin. On the packaging it is recommended to be used daily but since it has those small microthings, I would not use this every day. You have to remove the dead skin but if you use such masks too often, you will also remove some of the skin that is currently renewing. For my skin the best way is to use this once a week.

I actually wanted to buy the moisturizing facemask from this series but I accidentally bought the pore refining one. I realized it when I put this on my skin and my skin started to feel warm. The mask promises to get rid of impurities, refine pores and visibly tighten for clear, smooth and heathly skin. I put this mask on parts of my forehead, nose and chin, where I have enlarged pores. This worked really well and I think my pores seemed smaller after using this products. This mask is completely clear and gel like. I will for sure continue using this mask too.

I find that these masks are great for everyday because you can use them while taking a shower. Just put the mask on your skin, wash your hair and you have already had the mask on your skin for a longer time that suggested. Easy, right? These masks can be found on the Nivea online shop, supermarkets and at your local drugstore. Have you already tried these new masks from Nivea?

I have notices that my blog has been receiving more readers during the last weeks. If you want to keep upto date about my posts, go to my Facebook page (click!). I always post a link to my new posts on my Facebook page. You can also find me on Instagram elisa_annamari (click!)