Sephora haul: New York

Niin se aika vaan menee ja meidän lomamatkasta on jo melkein kaksi kuukautta. Katselin juuri yksi päivä kuvia ja voisin kyllä lähteä samanlaiselle reissulle vaikka heti tänään. Kirjoittelin lokakuussa Sephoran toivelistasta ja kyllähän aika monet jutut tarttuivatkin mukaani. Olin myös positiivisesti yllättynyt Black Friday-tarjouksista, joita löytyi kaikkien Sephora-myymälöiden sisäänkäyntien luota. Ehkä jälkeenpäin hieman harmittaa, että jätin muutamat ostamatta mutta minkäs teen. Lopussa kerronkin sitten hauskan sattuman, joka meille sattui ekalla Sephora shoppailukierroksella.

Aloitetaan listalla olleista paleteista. Mukaan lähti tosiaan Too Facedin Chocolate Bar-paletti ja Kat von  D:n Shade+Light eye-paletti. En ensin meinannut ostaa tuota Kat von D:n palettia ja taisinpa viedä sen jopa takaisin hyllyyn Brooklynin Sephorassa. Tulin kuitenkin järkiini ja nappasin paletin mukaani. Voin vain todeta, että molemmat paletit ovat todellakin niin hyviä kuin netissä kirjoitetaan. Kat von D:n paletti on jopa hieman parempi koostumukseltaan ja siinä, kuinka helposti värit sulautuvat toisiinsa luomella.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Tarte ei valitettavasti säväyttänyt minua yhtään ja jätinkin kaikki Tarten tuotteet hyllyille. Enkä kyllä pahemmin kadu päätöstäni, nämä meikit eivät vain iskeneet minuun. Myös Anastasia Beverly Hillsin meikit jäivät muille, vaikka mietin kulmakarvakynän ostamista. Juuri ennen lomaa Youtubessa alkoi pyöriä NYX:in microbrowpen, jota tituuleerattiin juurikin Browwizin kopioksi. Taidanpa siis metsästää tämän halpisversion, olen kuitenkin ihan tyytyväinen omiin luonnollisiin kulmiini.

Ostin itselleni, siskolle ja äidille useamman Sephoran maskin enkä ole käyttänyt vasta kuin yhden niistä. Sisko ja äiti saivat kätevän maskikokoelman, jossa oli kasvo-, käsi- ja jalkamaskeja. Todella kiva paketti tuliaisia ajatellen.

SONY DSC

Black Friday tarjouksista mukaan tarttui kaksi ripsiväriä, Too Facedin Better than sex-ripsiväri ja Cliniquen perusripsiväri. Cliniquen 10$ paketissa tuli myös paljon hypetetty Take the day off-tahna, joka ei kyllä sitten millään irrottanut ainakaan minun meikkejä ja ärsytti myös omia silmiäni. Menetys ei ole niin suuri, sillä voin käyttää tuota ihan muuten kasvon putsaamiseen. Ripsareista pidemmän korren veti kyllä Cliniquen ripsari mutta taidan silti pysyä vanhassa Maybellinen halpisripsarissa, jonka olen hyväksi todennut.

Haettiin kaverille yksi tietty hajuvesi ja saatiinkin kaupan päälle suht iso laatikollinen Estee Lauderin testereitä ja tuotteita. Annoin muutamat äidille mutta otin itse nuo Advanced Night Repair-seerumit. On pakko todeta, että nämä ovat oikeasti ihan yhtä hyviä kuin kaikkialla hypetetään.
SONY DSCSONY DSC

Tämän kilometripostauksen loppuun kerronkin sen hauskan jutun, josta alussa mainitsin. Tai no tämä on hauska kylläkin vain minulle, ei niinkään Sephoralle. Koska Brooklynin Sephora oli ensimmäinen iso Sephora, jonne päätimme mennä, tein suurimman osan ostoksistani tässä myymälässä. Ihmisiä oli myös paljon vähemmän kuin esim. Time Squaren myymälässä (en siltikään saanut palvelua). Kassalla ei meidän kummankaan luottokortit toimineet ja kassa soittikin sitten luottokorttifirmalle varmistaaksen maksun. M:n kortti toimi ja lähdimme kuitin kera jatkamaan Black Friday shoppailujamme. Huomasimme Puerto Ricossa, ettei Sephoran laskua oltu koskaan laskutettu luottokortilta. Emme tiedä vieläkään miksi ei, koska meillä on vieläkin kuitti jossa on luottokortin numero ja kaikki tiedot. Melkein 200€:n ostokset tuli siis kiikutettua kotiin ihan ilmaiseksi.

Jos haluatte tarkemman arvion jostain tuotteesta, kommentoikaa ihmeessä 🙂

It has been about two months since we were on holiday and now I will tell you about what I found at Sephora. I was positively surprised about the Black Friday packages and I am a bit bummed, that I didn’t buy a few of them. These small packages are great for testing products and getting to know, if those products are right for you or not. Maybe next year I will just order them directly from Sephora.com and live with the taxes and transportation costs.

Let’s start with the palettes. I bought the Too Faced Chocolate Bar- palette and the Kat Von D Shade+Light eye palette. I must say that both are really as good as they say. I almost didn’t buy the Kat Von D palette but thank God I did, it is really the best palette for everyday makeup and it is easy to do a really simple eyemakeup or something more stronger. The colours blend perfectly and it is easy to jump from a lighter colour to a darker one.

I didn’t get anything from Tarte because their makeup just didn’t get me excited. I saw their blush palettes and Tartelette-palette but I have so many similar palettes at home, I didn’t feel the need to get any of them. Maybe the Tarte Shape Tape-concealer would have been great but I think I can live without it. I didn’t get anything from Anastasia Beverly Hills either, since just before our trip Youtubers started to talk about the NYX Microbrowpen and I thought that would be a great budget dupe for the Anastasia browpencil. And to be honest, I am really happy with my natural brows.

I bought some Sephora masks for me, my sister and my mom. They got these packages of masks, from which I unfortunately have no picture anymore, but they included face, hand and foot masks. I bought just face and eye masks for myself, I still have three left.

From the Black Friday packages I got one from Clinique and one from Too Faced. The Clinique one had their mascara in a minitube and a small package of the Take the day off-facewash. I really fell in love with the mascara but the facewash irritated my skin (usually never happens with Clinique) and it didn’t remove my eyemakeup. The Too Faced Better than sex-mascara was ok but didn’t really do that what I wanted to my lashes. I haven’t tried the funny ”Mascara remover gel” yet, but I will try it soon.

This was all for this review, let me know if you want a more specific review of any more these products.

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Sephora haul: New York

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s