Black Friday in New York

Saavuimme New Yorkiin Thanksgiving päivänä, eli Black Fridayta edeltävänä torstaina. Lentokentällä oli minun mielestäni normaalisti ihmisiä, metrossa ehkä vähemmän. Torstai iltana ruokapaikan löytäminen hotellin lähettyviltä oli suht vaikeaa, sillä monet paikat olivat kiinni juhlapäivän takia. Näimme ensimmäiset jonot Brooklynin Targetiin, jonne jonotti varmaankin yli 200 ihmistä. Kaupat aukesivat osittain jo torstaina klo 18 ja ne olivat auki yömyöhään asti. Me lähdimme perjantaina aikaisin liikkeelle ja menimme ensin Brooklynissä muutamaan kauppaan ja siirryimme sitten Manhattanille.

Aamupäivällä saimme olla suht rauhassa muutamassa liikkeessä ja asiaa helpotti paljon se, että olimme tehneet suunnitelman ja tiesimme minne mennä. Bloomingdalesiltä tarttui se kauan odotettu laukku mukaan (35% alennuksella!!, tästä myöhemmin lisää) ja muutenkin monissa kaupoissa oli todella hyvät alennukset. Kävimme Ralph Laurenin 5th Avenuen myymälän tokassa kerroksessa kahvilla ja saimme todeta, että kauppa oli aivan piukassa. Kaikki tuotteet olivat -40% ja se selittikin tungoksen. Iltapäivällä porukkaa oli aivan liikaa kaikkialla, mutta jaksoimme kiertää tietyt kaupat läpi. Myöhemmin iltapäivällä suuntasimme vielä Macys ostoskeskukseen ja ette voi uskoa sitä ihmispaljoutta! Eteenpäin meneminen oli todellinen haaste ja monilla osastoilla näytti siltä, että hurrikaani olisi pyyhkäissyt kaikki tavarat sekaisin. Oli helppoa huomata, millä osastoilla ei ollut mitään alennuksia koska siellä vaatteet oli viikattu nätisti paikoilleen. Kävimme myös illalla vielä Sohossa, koska olin varannut Rebecca Minkoffin myymälästä yhden laukun. Koska olin löytänyt laukun jo aikasemmin halvemmalla, jouduimme menemään peruuttamaan tilauksen. Sohossa oli porukkaa kuin pipoa ja meno oli ihan järjetöntä.

Ainoat vinkit, jos aiot suunnata New Yorkiin Black Fridayna, on asettaa aivot ”olen hindulehmä”-asetukselle, lähteä ajoissa liikkeelle ja tietää minne kauppoihin haluat mennä.

dav

dav

We arrived in New York on Thanksgiving Day, a day before Black Friday. There were people on the airport but in the train and metro it was really quiet. It was a bit hard to find a place to eat near our hotel, we were staying in Brooklyn, since many restaurants were closed due to Thanksgiving. We saw the first lines at the Target in Brooklyn, there were for sure over 200 people standing in line. It was raining a little bit and it was about +5 degrees… Some shops opened on Thursday at 18 o’clock and were open until the night hours. We left earlier on Friday morning and visited first some shops in Brooklyn and moved then to Manhattan. 

During the morning hours it was quiet in the shops and since we had a plan, we knew where to go. I got my long awated bag from Bloomingdales for -35% (a post is coming) and all together I have to say that many shops gave really good discounts (30-50% off the whole shop). During the afternoon 5th Avenue was so full and all shops were so full, that it wasn’t funny anymore. We were able to take a break at the coffeeshop on the 1st floor of the Ralph Lauren shop on 5th Avenue (post also coming up). It was a bit hard to get to the coffee shop, since everything was -40% off at Ralph Lauren. 

We went to Macy’s during the late afternoon and you cannot believe the amount of people that were there. It was so hard to get around on the ground floor and many parts of the department store looked like after a hurricane. But we got what we wanted with little waiting so it was fine. We had to still go to SoHo to Rebecca Minkoff to cancel my earlier bag order, and it wasn’t really that quiet in SoHo either. We visited a couple of shops but ended up taking the train back to the hotel, since we had already our hands full of shopping bags.

If you are heading to New York on Black Friday, remember to keep calm, start your shopping trip early and know to which shops you want to go to.

SONY DSC

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Black Friday in New York

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s